• Toimitus

Ida Pimenoff: Kutsu minut

WSOY, 2021


”Olen kirjoittanut sinulle, jotta muistaisin ja voisin antaa anteeksi.”

Vera on joutunut elämään taiteilijaäitinsä ja velipuolensa kanssa ilman isää koko lapsuutensa. Hän alkaa tajuta isättömyytensä. Vasta 15-vuotiaana hän tapaa isänsä ensimmäistä kertaa. Jatkossa tapaamiset jäävät satunnaisiksi. Isä on kuuluisa taiteentuntija, taidenäyttelyjen kuraattori ja luennoitsija. Hän pitää yhteyttä edellisistä ja nykyisestä avioliitosta oleviin lapsiinsa, mutta ei Veraan. Taustalla tuntuu katkeruutta.


Romaanissa Ida Pimenoff kuorii Veran lapsuuden isättömyyttä, hänen äitinsä taiteilijuutta, äidin vanhempien ja isovanhempien tapahtumia maailman pyörteissä kuin sipulia. Sipulimaisen kitkeriä sävyjä tuovat mukanaan Veran avioliitto upean miehen, lääkäriksi opiskelevan Akin kanssa. Syntyy poika Mikael, joka on Akinkin silmäterä. Avioliitto päättyy kuitenkin eroon ja Aki vieraantuu Mikaelista uudessa parisuhteessaan.


Veran sielulliset ja monet muutkin vaikeudet syvenevät. Sipulista alkaa kuoriutua yhä syvempiä kerroksia, mutta vähitellen terapian kautta mukaan tulee uutta kasvua ja toivoa. Aki löytää taas poikansa ja päinvastoin tosin huoltajuusprosessin kautta. Vera alkaa hyväksyä omat vaikeutensa ja irtautua niistä. Siinä auttaa uusi järkevä mies, jolla on takanaan avioero, joka kuitenkin on ollut sopuisa. Isättömyyttä ei Mikael eikä uuden miehen tytär joudu kokemaan.


Mihin ja kenen olisi pitänyt kutsua? Vera toivoi kirjeessään isälle, että tämä kutsuisi hänet 80-vuotispäivilleen. Mutta kutsua ei tullut, vaikka Vera oli jo aikuinen nainen.

Vanhoja, isälle kirjoittamiaan, mutta koskaan lähettämättömiä kirjeitä lukiessaan Vera huomaa kirjoittaneensa muun muassa: ”Anteeksiantaminen ja unohtaminen eivät tarkoita samaa asiaa. Unohtaminen on unohtamista, sitä ettei enää muista. Anteeksiantaminen puolestaan on sitä, että muistaa ja antaa silti anteeksi.”


Kirjan kolme neljäsosaa kuluvat Veran taustojen, avioliiton, isäsuhteettomuuden ja Mikaelin kehittymisen selvittelyyn. Juuri, kun jokin vaihe alkaa vaikuttaa puuduttavalta, kirjailija osaa johdattaa ajatukset toisaalle. Terapia ja oikeusprosessi kuvataan lyhyesti, mikä on hyvä. Kirjan loppuneljännes on seestymisen aikaa.


Risto Lindholm, lukija

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

Pudonneet