top of page
  • Writer's pictureToimitus

Kasvun paikka

Katriina Vuori: OTAVA, 2022


Silvia kouluttautui perushoitajaksi, mutta alettuaan odottaa ensimmäistä lasta jäi kotiäidiksi. Hoidettavana on aika iso talo, kaksi nyt jo kouluikään ehtinyttä lasta ja töissä käyvä aviomies. Määräilemään pyrkivä äiti kiristää käynneillään pinnaa, sammoin anoppi. Silvian elämä on rutinoitunut pyykinpesuun, siivoukseen, leipomiseen, ruuanlaittoon ja arjen pyörittämiseen.

Elämä alkaa muuttua, kun hän sattumalta kauppamatkallaan ostaa kirjovehkan ja traakkipuun. Äiti ei usko, että Silvia saa kasveja menestymään, mutta luulo on kuin lisäisi kytevään tuleen polttoainetta. Seuraavilla kauppareissuilla mukaan tarttuu viherosastolta jo vaikka Philodendron, kahvipensas ja Tetrasperma (=nelisiemeninen). Seuraavilla kauppareissuilla lisää. Kasvien hoidosta tarvitaan tietoa. Silvia löytää netistä kokonaisen verkoston kasveihin hurah… tuota innostuneita. Heidän kanssaan Silvia käy keskusteluja uusista hankinnoista, hoidoista, uhkaavista kasvitaudeista ja ötököistä. Rautakaupan viherosaston Risto suosittelee erityisiä kasvualustoja, joista kasvit tykkäävät.

Lapset ja mies tajuavat pian, että koti täyttyy vähitellen ja alkaa muuttua viidakoksi. Lapset sopeutuvat paremmin, mutta mies vaipuu yhä enemmän omiin oloihinsa ja manailee uusia hankintoja. Kalliitakin ovat. Hoyat (posliinikukkalajit), Monstera deliciosa, pullojukka, kastanjasutipuu, anopinkieli jne. alkavat täyttää kotia. Kasveja on olohuoneessa, makuuhuoneessa, lastenhuoneissa, keittiössä. Kylpyhuoneessa kasvit käyvät Silvian kanssa suihkussa ja lämmittelevät saunan tuntumassa. Milloin kasvit tarvitsevat enemmän valoa milloin vähemmän. Eri lajien kastelu on lähes tiedettä. Vaihtomultaa ja kasvualustamateriaaleja on joka paikassa. Kesäloma mökillä ei onnistu kuin viikoksi, koska kasvit tarvitsevat Silviaa ja tämä niitä. Kun muu perhe on mökillä, kasveja tulee lisää.

Silvian ja hänen miehensä välit kiristyvät ja mies alkaa olla pidempiä aikoja matkatöissä. Samoin välit äitiin kiristyvät entisestää. Silvia alkaa haaveilla perustavansa kasvinettikaupan, mutta esteitä on. Asioilla on kuitenkin tapana järjestyä. Niin tässäkin kirjassa.

Kasvun paikka on oiva kirja kaikille, joita huonekasvit vähääkään kiinnostavat. Varoitan kuitenkin, että innostus hankkia edes muutama uusi huonekasvi tarttuu ja sitten se onkin menoa.


Risto Lindholm, lukija


Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page