Kuka tappoi isäni

Édouard Louis: TAMMI, 2022 Suomeksi: Lotta Toivanen

Nimestään huolimatta tämä ei ole rikosromaani, vaan omaelämäisiä pojan muistumia isästään heidän tavatessaan monen vuoden jälkeen. Isäkään ei ole kuollut – vielä. Édouardin isä oli köyhästä perheestä ja asui kylässä, jonka ainoa isohko työnantaja oli tehdas.

Isä ei ollut halukas menestymään koulussa ja jätti keskikoulun kesken muutaman päivän jälkeen. Oli tehtaalla työssä jonkin aikaa, mutta lähti sitten etsimään itseään ja parempaa jotakin. Ei löytänyt ja palasi tehtaaseen töihin, avioitui. Syntyi poika ja sitten pikkuveli Édouard. Isä oli määräilevä, kaikkitietävä, hallitseva, heikkouksia inhoava ilmenivät ne sitten vaimossa, lapsissa, yhteiskunnassa, missä tahansa. Isä oli ympäristönsä tuote. Miehisyys tuomitsi hänet köyhyyteen, rahapulaan ja homovihamielisyyteen. Humalapäissään hän toki itki kuunnellessaan Céline Dionia, mutta tällaista pehmeyttä hän ei voinut tunnustaa. Kotiolot ovat karut. Isoveljen alkoholi- ja huumekäyttö aiheuttaa ongelmia ja johtaa isän ja isoveljen välienselvittelyyn, jossa isoveli hakkaa isän.

Tehtaassa isälle sattuu onnettomuus ja hänen selkänsä vaurioituu pahasti. Kuukausien kuntoutus antaa osan toimintakykyä takaisin, mutta kipulääkkeet jäävät. Hän joutuu sairaseläkkeelle. Hänen hidas kuolemansa alkaa. Pitkä makaaminen yksipuolistaa ruokahalua, se ja kipulääkkeet tarvitsevat mahalääkkeitä. Kierre on paha, pitkästyminen vielä pahempi.

Presidentti Jacques Chiracin hallitus poistatti 2006 korvausten piiristä kymmeniä lääkkeitä ja isän lääkeostot vaikeutuivat. 2009 Nicolas Sarkozyn hallitus poisti työttömille maksetun vähimmäistoimeentulotuen ja korvasi sen ’työllistävämmällä’ tuella. Myös vakavasti selkävaivainen joutui ottamaan siivoustyötä vaikka 30 kilometrin päästä. 2016 Francoise Hollandin hallituksen päätöksellä työnantaja voi teettää pidempiä päiviä. 2017 Emmanuel Macronin hallitus… Kaikki nämä päätökset heikensivät vähäosaisimpien ja vammautuneiden asemaa. Näiden takia Édouardin isä tekee kuolemaa.

Louisin (s. 1992) esikoisteos ’Ei enää Eddy’ myi Ranskassa heti yli 300 000 kappaletta. Louisin (s. 1992) näkökulma kirjaan on ennen kaikkea sosiologinen ja väkivallan vastainen. Tässä kirjassa yhteiskuntakritiikki ja sosiaalisten apujen heikentämisen seuraukset tulevat selkeästi esille. Olemmehan mekin kuulleet Ranskan ’keltaliiveistä’.

Risto Lindholm, lukija