Kukaan ei puhu tästä

Lockwood Patricia: TAMMI 2021 Suomeksi: Einari Aaltonen

Heti aluksi on sanottava, että kirjassa on kaksi osaa. Aioin lopettaa lukemisen jo 30 sivun jälkeen. Jostain syystä en lopettanut. 1982 syntynyt Lockwood kirjoittaa katkelmittain nykyisen some-viestinnän kaltaisesti. Ensimmäinen osa koostuu jonkun tai joidenkin henkilöiden erilaisten someportaalien, blogien ja tekstiviestien seurannasta. Mitään juonta ei noissa katkelmissa näyttäisi olevan enkä löytänyt niistä mitään yhteenkuuluvuuttakaan. Minulle tuli mielikuva nykyajan virtuaalisesta tajunnanvirrasta. Siinä siirrytään sujuvasti (tai sattumanvaraisesti) alustalta toiselle katsomaan, mitä joku tai jotkut ovat tuottaneet.

Jos oikein tarkkaan lukee ja seuraa ajatusten virtaa ja kirjailijan hajanaiselta viestinnältä vaikuttavaa kerrontaa, voi jotenkin ’löytää’ kaiken sälän alta toisessa osassa päähenkilönä olevan vauvan vanhemmat. Tarkkana on oltava kaiken selfie-, naama-, perse-, fetissi-, ruoka- ym. kuvailujen kaaoksessa. Kaikki on vähän kuin kirjailijan ajatelmia naamioituina viestittelyyn ja somekeskusteluun.

Kirjan toisessa osassa vauva syntyy, mutta tulevaisuutta varjostaa vauvan jonkinasteinen kehitysvamma. Vauvan elämässä muutaman elinkuukauden ajan kaikki on hyvin sairaalassa. Vanhemmat iloitsevat vauvasta, kaikesta mahdollisesta viestitellään kaikille mahdollisille sukulaisille ja tuttaville ja kehotetaan kerääntymään paikalle. Vauvalle puhutaan, soitetaan kaikenlaista musiikkia. Isä ei osaa olla oikein isä, vaan antaa äidille vastuusta ison osan. Näytteeksi kerronnasta voisin ottaa minkä tahansa oudon väläyksen, esimerkiksi:

”Jos vauva lakkaa hengittämästä, se johtuu vain siitä, että raasu on unohtanut sen olevan tarpeen”, raskaana oleva sairaanhoitaja selittää viimeisenä päivänä vastasyntyneiden teho-osastolla. ”Kun niin käy, läimäytelkää varovaisesti poskia. Nipistäkää kevyesti kynttä.” Siskokset hyräilevät kaihoisasti, reippaasti: sota-ajan laulut soivat.”

Jostain syystä pidän tätä kirjaa outona valintana Tammen Keltainen kirjasto -sarjaan. Ehkä valitsijat ovat nähneet, että tällainen virtuaalisomekirjoittelu yleistyy ja Lockwood toimisi tiennäyttäjänä. Toivottavasti Tammi on väärässä.

Risto Lindholm, lukija