top of page
  • Writer's pictureToimitus

Lintuharrastajan lajiopas

Linjama, Tero & Murtosaari, Jussi: DOCENDO, 2023


Juuri sopivasti uuden lintuvuoden kynnyksellä ilmestyi Linjaman ja Murtosaaren ansiokas lajiopas lintujen tuntemuksen lisäämiseen ja vahvistamiseen. Kirja esittelee Suomessa pesivät noin 250 lintulajia. Lisäksi se kattaa kuvin ja sanoin tilapaiset vierailijat ja läpimuuttajat. Näin luku nousee 277 lajiin. Vielä mukana on luettelo 210 lajista, jotka Suomessa on nähty varmasti vain kerran tai harvakseltaan.

Jussi Murtosaari on kuvannut lintuja usean kymmenen vuoden aikana ja kirjan kuvitus on erinomainen ja jo ne yhdessä kuvaan liittyvän johdantotekstin kanssa vievät vähäisestikin lintuja tarkkailevan helposti oikeaan lajinmääritykseen. Muu teksti lopullisesti varmistaa määrityksen. Kirjassa on kuvattu hyvin myös lajin naaraiden ja koiraiden eroja samoin kuin nuorten ja soidinajan ulkopuolella olevien yksilöiden tunnistamista.

Lajien esiintymiskartta käsittää pohjoismaat ja Baltian. Karttoihin on vaaleanvihreällä merkitty, missä lajia esiintyy pääasiassa kesällä, sinisellä talvehtimisalueet ja beesillä muutto-/vaellusalueet. Ympärivuotinen esiintyminen on tummanvihreää. Kuukausittainen esiintyminen on ilmaistu pylväinä, jotka kertovat mikä on lajin suhteellinen esiintymismäärä kunakin kuukautena. Kunkin lajin uhanalaisuusluokitus on merkitty 5-portaisesti alkaen elinvoimaisesta (LC) aina äärimmäisen uhanalaiseen (CR).

Täysin uutta ovat jokaisen lajin kohdalle laitetut QR-koodit. Jos ja kun älylaitteen QR-koodin lukija on käytössä, pääsee xeno-canto.org-sivustolle, missä on ennen kaikkea hyvä tai useita hyviä ääninäytteitä esimerkiksi linnun soidin-, kutsu- tai varoitusäänistä. Äänet on pääasiassa tallentanut Tero Linjamaa. Näin voi luonnossakin pyrkiä varmistumaan lintulajista, jos kuulee sen äänen ja mukana on sekä tämä kirja että älypuhelin ja siinä QR-sovellus. Huom! älä häiritse äänitteen kuuntelulla muita samalla paikalla olevia lintuharrastajia.

Esimerkiksi: Jos Ivalossa luulee näkevänsä uuttukyyhkyn vaikkapa maaliskuussa, voi jo levinneisyyskartan perusteella alkaa epäillä määritystä. Kannattaa lukea lajin tuntomerkit vielä hyvin tarkkaan ja verrata niitä kesykyyhkyyn. Jos edelleen on varma uuttukyyhkystä, kyse on hyvin harvinaisesta esiintymisestä Ivalossa.

Lintuharrastajan lajiopas on tervetullut lisä harrastelijan luontokirjastoon. Se kulkee mukana minunkin repussani varmaan useana vuonna monipuolisen sisältönsä ja ennen kaikkea kuvien ja äänien takia.

Risto Lindholm, lukija

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page