Mies kuin pantteri Wahlroosin elämä

Antti Tuuri: OTAVA, 2022

Jussi Wahlroos on Down-ihminen, jonka Antti Tuuri tapasi käydessään ensimmäisen kerran tulevan vaimonsa Pirkon kotona. Wahlroos, Pirkon velipuoli, oli yhdeksänvuotias ja teekkari Antti oli kahdenkymmenen. Tuolloin käytettiin Down-oireyhtymästä nimitystä mongolismi. Antti avioitui Pirkon kanssa 1968 ja oppi tuntemaan hyvin lankonsa Wahlroosin.

Wahlroos syntyi 1955, jolloin äiti Hilda Wahlroos oli 42-vuotias ja isä Arne Wahlroos 47-vuotias, siis aika iäkkäitä lapsensaantimielessä. Lääkärin suosituksesta ja lievästä painostuksesta huolimatta he halusivat pitää lapsen eikä antaa häntä kehitysvammalaitokseen. Tämä osoittautui kaikkien puolesta parhaaksi ratkaisuksi.

Solakallion erityiskoulussa Wahlroos oppi lukemaan ja kirjoittamaan. Kirjoittamista hän harrasti koko ikänsä tavallisimmin kopioiden tekstejä kirjoista ja päivän lehdistä. Hän piti mökkipäiväkirjaa. Kokonaisuudessaan Tuuri kuvaa Wahlroosin, hänen vanhempiensa ja sukulaisten asioita ja tapahtumia tuurimaisen tarkasti muistellen. Hän kertoo suvun ja tuttavapiirin juhlista (jotka kaikki olivat Wahlroosille tärkeitä), mökkimatkoista ja kesänvietosta niin Riihimäen Haapahuhdassa kuin Liperin Härkinvaarassa. Automatkoilla Liperiin Antti ja Wahlroos poikkesivat aina syömään Imatran Valtionhotelliin, jossa heidät opittiin tuntemaan. Antti teki Wahlroosin kanssa kesäisin kalastusretkiä Ilomantsin erämaissa, yöt teltassa. Wahlroos oli innokas kalastaja. Fyysisesti hän oli lääkärin lausunnon mukaan kuin pantteri.

Wahlroos kävi töissä Aula-työkodissa Eirassa 42 vuotta. Eläkkeelle jäätyään hänessä alkoi ilmetä Alzheimerin oireita ja dementiaa. Vihdoin toisena koronavuonna hän sai paikan Kivistön hoitokodista, koska itsenäinen, Pirkko-siskon omaishoitajuuden tukemakaan asuminen ei enää onnistunut. Antti jatkaa hänen edunvalvojanaan.

Kirjassa Tuuri tuo Wahlroosin elämisen lisäksi esiin muutoksia, joita on tapahtunut kehitysvammaishoidossa ja suhtautumisesta vammaisuuteen viimeisen sadan vuoden aikana. Kirja on lukemisen arvoinen monestakin syystä. Ensinnä Wahlroosin itsensä kannalta. Toiseksi kirja opastaa, että vammaisuus ei estä hyvää elämää, kun siihen luodaan edellytyksiä. Kolmanneksi Antti Tuurin kirjoitustyyli on taattua - loistavaa.

Risto Lindholm, lukija