Tiima

Ane Riel: Aula & Co, 2022

Suomeksi Katriina Huttunen

Alma on vanha. Eläköitymisensä jälkeen hän ja miehensä Otto ovat asuneet tanskalaisen pikkukaupungin ja maaseudun rajamailla. Otto on ollut kunnioitettu kelloseppä, mutta japanilaiset kvartsikellot veivät häneltä työt ja uran. Hän on riitaantunut naapuristonsa kanssa eikä anna Almankaan olla naapurien kanssa missään tekemisissä.

Otto on ikääntyessään tullut muistisairaaksi ja kuten jotkut vanhenevat tuossa tilassa, hän on tullut jopa väkivaltaiseksi. Almasta on tullut nykyinen hento, hauras ja liki kuuro vanhus. Alma on hieman aiemmin hankkinut Oton vastustuksesta huolimatta koiran, joka on hänen silmäteränsä. Otto tappaa koiran aggressiivisuuden puuskassaan ja hautaa sen puutarhaan. Otto yrittää tukehduttaa Almankin tyynyllä, mutta viimeisillä voimillaan Alma saa työnnettyä Oton pois kimpustaan. Pari kertaa viikossa ruokatavaralaatikko lähikaupasta ilmestyy heidän ovelleen. Alma raahaa sen sisälle ja laittaa tavarat jääkaappiin. Hän muistaa syödä, kun hän näkee pöydällä kirjoittamansa lapun: Olet muistisairas, muista juoda ja syödä leipää. Alma pääsääntöisesti muistelee onnellista elämäänsä Oton kanssa, mutta missä Otto on nyt?

Alma on nähnyt ikkunasta pienen pojan ulkoiluttavan päivittäin koiraansa. Hän saa kutsuttua pojan kotiinsa ja ystävystyy pojan ja koiran kanssa. Alma ei kuule, mitä poika sanoo eikä poika osaa kirjoittaa, mutta silti he tulevat toimeen. Hän alkaa kutsua poikaa Otoksi, koska ei muista muita nimiä. Pojan kotitalon lipputanko näkyy Alman ikkunaan. Yhtenä päivänä lippu on puolitangossa eikä poika käy enää lenkillä. Onko poika kuollut tai hänen vanhempansa?

Missä on Alman mies, Otto? Onko Alma tehnyt hänelle jotain vai mies itse itselleen? Eräänä iltana Alma asettuu sijatulle vuoteelle pitkäkseen, ristii kätensä ja päättää, että tähän elämä saa päättyä. Kuitenkin hän herää yöllä, kun koira lipaisee hänen kättään. Aamulla soi ovikello, mutta Alma piiloutuu, kun vieraita ihmisiä tulee taloon häntä etsimään. Sama toistuu seuravanakin päivänä, mutta hän ja koira ovat edelleen piilossa. Poika tulee käymään isänsä kanssa, mutta eivät löydä Almaa eivätkä koiraa. Mistä on kyse tässä viimeisessä luvussa? Erittäin mielenkiintoinen loppu.

Ane Riel on kirjoittanut vanhenemisesta ja sen tuomista ongelmista lämpimän koukuttavasti. Voin hyvin suositella tätä kirjaa kaikille ikääntyville ja etenkin ikääntyvien läheisille. Kirjan pitää yllä myös aika montaa pikkujännittävää juonta. Kirja antaa hyvän aiheen vaikka lukupiirille.

Risto Lindholm, lukija