Tuomarin lista
John Grisham: WSOY, 2022 Suomeksi: Jorma-Veikko Sappinen

Tuomarikunnan eettisen tutkijalautakunnan (TET) asianajaja Lacy Stoltz saa puhelun naiselta, joka esittelee itsensä Margieksi. Suostuttuaan vaivoin tapaamisen Lacy saa kuulla Margielta, että eräs virassa oleva kunnioitettu tuomari on tehnyt murhan, jopa useita murhia. Margie haluaa TET:n alkavan tutkia tapauksia hänen valituksensa pohjalta kuitenkaan paljastamatta hänen nimeään. Se ei ole mahdollista, mutta vähitellen Lacy kiinnostuu tapauksista. Niitä yhdistää vain uhrien kuristaminen 75 cm pitkällä nailonköydellä, joka on sidottu kaulaan partiolaistapaan kaksoissiansorkalla. Murhat on tehty parinkymmenen vuoden aikana usean osavaltion alueella. Mitään muita todisteita ei tekopaikoilta ole löytynyt kuin kuristusköysi.
Margie, oikealta nimeltään Jeri Burke, on selvittänyt, että murhaaja on tuomari Ross Bannick ja syynä murhiin on hänen kokemansa vääryys, jonka uhri on hänelle joskus tehnyt. Lacy ottaa jutun tutkittavakseen ja saa mukaan FBI:n poliisit. Bannickin nimeä ei voi julkaista, häntä ei voi pidättää, ei kuulustella, ei tehdä kotietsintää tms., koska mitään pitäviä todisteita syyllisyydestä ei ole. On edettävä pikku hiljaa. Ross Bannick on myös erittäin etevä tietokoneosaaja. Hän on luonut verkkoon nuuskijan, joka pystyy tunkeutumaan tiedostoihin paljastumatta, koska ei aiheuta ongelmia eikä varasta mitään. Se kerää vain tietoja Bannickille. Tuomari saa selville, että häntä ajetaan takaa ja saa myös takaa-ajajat selville. Lacy ja Jeri joutuvat vaaraan. Bannick tietää, ettei häntä voida yhdistää suoraan mihinkään tapaukseen. Hänellä on monta identiteettiä, joiden avulla hän on matkustanut, vuokrannut autoja, hotellihuoneita ym. tarpeen vaatiessa. Vain tuoreimmassa murhassa poliisi on löytänyt osittaisen peukalon jäljen. Se ei täsmää arkistossa oleviin Bannickin sormenjälkiin. Tuomari on muutattanut omat sormenjälkensä kirurgisesti. Nyt hänellä tulee kiire siivota kaikki pinnat toimistossaan, mapeissaan, arkistoissaan, kotonaan ja missä vain, jottei häntä voida yhdistää murhiin. Rengas kiristyy, hän kaappaa Jerin ja on vähällä saada kiinni myös Lacyn. He pelastuvat. Tuomari kulkee itse kohti loppuaan.
John Grisham on äärimmäisen etevä tarinankertoja ja vaikka tiedämme, kuka syyllinen on, jännitys säilyy läpi koko romaanin mielenkiintoiseen loppuun asti. ’Tuomarin lista’ on taas herkkupala Grishamin hyvien kirjojen (jo yli 30) joukossa.
Risto Lindholm, lukija