Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu
OTAVA, 2021

Kirja alkaa usean vuosituhannen takaa Joonan tarinana. Yonah Amittaanpoika on kauppamies ja tullut Niniveen, jonka Jahve on uhannut tuhota. Matkallaan hän saa haltuunsa ukkoshuilun, jolla on mahdollista muuttaa paikallissäätä. Tarina on fiktiivinen muunnelma Joonan kirjasta raamatussa.
Noiden tapahtumien jälkeen Sinisalo johdattaa meidät nykyaikaan ja säätieteeseen. Päähenkilö Leena Lind on etevä meteorologi sääpalveluja tarjoavassa Vintiuksessa, joka joutuu ulkomaisen sijoittajayhtiön haltuun. Sijoittajayhtiö lopettaa Vintiuksen toiminnan ja kaikki työntekijät saavat potkut. Heidän mukanaan Leia-tytön yksinhuoltajaäiti Leena.
Työtön Leena joutuu muuttamaan Tampereelle ja kuin ihmeen kaupalla saa aktiivimallin työkokeiluhomman, palkattoman, Vintius Phoenixista. Työ on arkistotyötä, eikä vastaa hänen koulutustaan. Vintiuksen taustavoimat alkavat tulla esiin ja jäljet johtavat itäiseen naapurimaahamme. Siellä pääyritys on kiinnostunut huuhaa-ilmatieteestä ja säästä, mutta myös sään ja ennen kaikkea veden hallitsemisesta. Leena on aiemmin Fuerteventuran rannalta löytänyt salamaniskun vaikutuksesta rantahiekkaan muodostuneen putkilon, fulguriitin. Se osoittautuu ukkoshuiluksi, jonka vaikutuksen Leena huomaa vahingossa Leian leikkiessä huilulla. Itäkumppanit haluavat putken itselleen lähes hintaan mihin tahansa. Onhan idässä ollut kokemusta veden merkityksestä ihmisille: Aral-järvi kuivui kolmannekseen, Krimiä on valtauksen jälkeen uhkaamassa vesipula, pilviin voidaan sirottaa erilaisia aineita sateen aikaansaamiseksi jne. Kirjan henkilöistä eivät kaikki ole sitä, miltä aluksi vaikuttavat.
Loppuhuipennus tapahtuu Teiskossa vanhalla lentokentällä. Sinisalo osaa luoda jännitystä faktan, fiktion ja osin fantasiankin keinoin ja pitää lukijan mielenkiinnon yllä kerronnan suvantokohdissakin. Lukija saa myös hyvän silmäyksen sään ja ilmaston omituisuuksiin.
Siitä asti kun Sinisalo voitti Finlandiapalkinnon esikoisromaanillaan ’Ennen päivänlaskua ei voi’, olen odottanut aina uutta kirjaa. Pettynyt en ole vielä koskaan.
Risto Lindholm, lukija